Hennette Toivanen
Aloitin seuran päävalmentaja syksyllä 2020. Ennen valmentamista luistelin itse 17 vuotta, lopettaen luistelu-urani keväällä 2009.
Oma luistelijapolkuni oli vaihteleva, mutta parhaimmillaan luistelin SM-senioreissa. Koko luistelu-urani ajan edustin Kuopion Luisteluseuraa (KULS).
Luistelun ohjaamisen/ valmentamisen aloitin 14-vuotiaana luistelukoulusta. Sen jälkeen n. 16-vuotiaasta eteenpäin toimin ajoittain kilparyhmien tuntivalmentajana eri tasoilla. Luistelijaurani päätyttyä aloitin kotiseurassani täysipäiväisenä valmentajana.
Valmentamisessa parasta on saada toimia huipputyyppien kanssa, niin luistelijoiden kuin kollegoiden. Nähdä lasten kasvavan nuoriksi ja nuorista aikuisiksi. Huippuhetkiä ovat ne, kun luistelija oppii uuden asian tai kun yhdessä selvitään yli vaikeiden hetkien ja matka jatkuu taas kohti luistelijan omia tavoitteita. On myös hienoa, että koko ajan voi itsekin oppia uutta ja kehittyä. Valmentajana haluaisin minut muistettavan lempeän tiukkana opettajana ja mahdollistajana.
Aiempi valmennuskokemus:
2001–2009 Kuopion Luisteluseura, Tuntiohjaaja ja valmentaja
2009–2012 Kuopion Luisteluseura, Vastuuvalmentaja
2012–2013 Iisalmen Taitoluistelijat, Päävalmentaja
2013–2014 Tapparan Taitoluistelu, Vastuuvalmentaja
2014–2015 Tapparan Taitoluistelu, Tuntivalmentaja
2015–2017 Kouvolan Taitoluistelu, Valmennuspäällikkö
2017–2018 Gävle Konståkningklubb (Ruotsi), Päävalmentaja
2018–2019 Club Hivesport-Patinage (Luxembourg), Vastuuvalmentaja
2019–2020 Kauniaisten Taitoluisteluklubi, Vastuuvalmentaja
Koulutukset:
Liikuntaneuvoja 2004–2007
STLL Perus- ja jatkotason koulutukset
VAT / Valmentajan ammattitutkinto 2020–2021
Koulutettu Hieroja / Urheiluhieroja 2014–2015
Lisänä monia pienempiä kursseja liikunnan ja luistelun saralta